keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Messariviikonloppu takana

Olin viikonloppuna Helsingissä Koiramessuilla. Molempina päivinä osallistuimme näyttelyihin. Lauantaina Brien serkkutyttö, Sera, oli PN2 ja kasvattajaryhmämme oli ROP kasvattaja. Eikan tyttö, Diva, voitti junnunartut ja sai itselleen JV-19-tittelin.

Sunnuntaina Brien isä, BO, voitti urokset ja sai taas kaksi uutta titteliä nimensä eteen: VV-19 ja V-19. Sera oli toistamiseen PN2. Eikan täti, Ronja, voitti vetskunartut ja sai nimensä eteen VV-19. Ronja oli myös PN4. Ronjan tytöntyttö, Molly, oli PN3. Meidän kasvattajaryhmä oli toistamiseen ROP kasvattaja.

Piskuisten isoisä BO

BO-pappa

On se ihana!

Sunnuntain kasvattajaryhmämme: Super, Molly, Sera ja Pimu

Piskuisten mummon sisko Ronja


Äitini pääsi hoitamaan Piskuisia ja niiden äitiä lauantaista sunnuntaihin. Piskuiset kasvavat ja voivat hyvin. Silmät eivät ole vielä auenneet mutta uskoisin niiden aukeavan tulevana viikonloppuna. Lisään erikseen painotaulukon omana julkaisuna. 

Ensimmäiset vieraat tulevat meille 22.12. Joulupäivät pidämme taukoa vieraista mutta 27. päivästä lähtien voi taas tulla meille. Yritän tässä ottaa vähän parempia kuvia pienokaisista. Facebookin ryhmästä löytyy enemmän kuvia ja videoita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti